Flynn: Crimsonin Poika

Flynn: Crimsonin Poika on yksi niistä indie-peleistä, joka on ihanteellinen niille, jotka rakastavat kahdella ulottuvuudella toimivia seikkailupeliä, joissa on klassisia vivahteita. Studio Thunderhorsen kehittämä peli ei keksi pyörää uudelleen, mutta se ei tarvitsekaan. Sen pääasiallinen hyve on se, kuinka hyvin se on hyödyntänyt käytettävissä olevia työkaluja ja kuinka se toteuttaa pelimekaniikkansa.

Tässä pelissä astumme nuoren Flynnin saappaisiin tarinassa, joka kertoo sankarin matkasta suojella kotimaataan. Armoton pahuus uhkaa kauniilla Rosantican saarella ilman varoitusta. Saarten ja Tuhoajan välinen este on murtunut, mikä on aiheuttanut yliluonnollisia ilmiöitä, joissa vihamieliset olennot valtaavat hitaasti saaren jokaista kolkkaa. Flynn on valittu, jonka vastuulla on lopettaa tämä tuho ja palauttaa uhattu rauha. Hän ei tee sitä yksin... Dex, hänen mystinen kumppaninsa ja suojelusenkeli, saattaa häntä matkalla, mutta sinun on selvitettävä, kuinka pitkälle.

Tällä tavalla peli, joka on perusteellisesti tutkinut klassisia teoksia, jotka aikoinaan määrittivät sivuprosessori RPG:iden tyyliohjeita, esitellään. Shovel Knightin olemus on ilmassa; ei vain sen rakenteessa, vaan myös sen ohjauskaaviossa. Yacht Club Gamesin työ tunnetaan vertailukohtana, mutta tämä peli ei pyri matkimaan sitä. Sen sijaan se syventyy yllättävän syvästi erilaisiin liikkeisiin ja toimiin, jotka antavat koko paketille oman identiteettinsä. Rehellisesti sanottuna, Flynn: Crimsonin Poika osaa erottua hyvin, niin että vertailut unohtuvat ensimmäisten tasojen jälkeen. Sen pituus, vain 6 tuntia keskitahdilla, jättää sinut kaipaamaan lisää, mutta välttää myös yllätyksellisyyden menettämistä. Se toistaa tilanteita harvoin, se osaa integroida hahmon uusia kykyjä ja sekoittaa niitä niin, että jokaisella vihollistyypillä on heikkous tietynlaista elementaalista taikuutta kohtaan, mutta se ei kuitenkaan osaa hyödyntää niitä oikein.

Yksi yllättävä asia on se, kuinka paljon pelattavuuteen vaikuttaa käyttää miekkaa, kirvestä tai koukkua; ei niinkään siksi, että ohjaus olisi erilaista tai että ne aiheuttavat enemmän tai vähemmän vahinkoa (niillä on jopa erilaiset komboja), vaan siksi, että viholliset voivat olla haavoittumattomia tietynlaista liikettä kohtaan... ja kauhean heikkoja toista kohtaan. Tämä voimistaa RPG-toimintaelementtiä Flynn: Crimsonin Poika aivan eri tavalla, erityisesti loppuvaiheen ja alueen päävihollisten kohdalla, ja tasosuunnittelu on myös luotu tämän ajatuksen pohjalta.

Oikeasti Flynn: Crimsonin Poika ei ole metroidvania, se on sivusuunnassa rullattava tasohyppelypeli, ja sen pulmat ovat äärimmäisen yksinkertaisia. Osa niistä katkaisee pelin erittäin aktiivista rytmiä. Sen suuri hyve, yhdessä tiukasti mekaanisen ja ohjauskaavion kanssa, ovat lopputasot. Aivan kuten Mega Manissa, saavutamme ne yleensä vähintään yhdellä uudella taidolla, mutta se ei ole virhe; pikemminkin se yhdistää kaiken, mitä olemme oppineet, ja asettaa meidät moniin hankaluuksiin. Yhteensä niitä on puolisen tusinaa, ja ne hallitsevat uhattua aluetta. Satunnaisesti etenemistämme kartalla häiritsee katastrofi, joka on pomovihollinen: kunnes voitetaan se, kaikki tasot ovat lukittuja.

Kauneus kaikilta neljältä puolelta

Kuten voit arvata, tässä tapauksessa ulkonäkö ei petä. Flynn: Crimsonin Poika on kaunis peli, se on miellyttävä katsella ja siinä on fantastisia animaatioita. Sen 2D-keskittyminen on väreissä, sekä hahmoissa että maisemissa, ja se näyttää hyvältä kaikilla näyttökoilla 60 FPS:llä. Hahmoanimaatiot, erityisesti Flynnin ja Dexin, ovat täynnä yksityiskohtia, samoin kuin ympäristöt ja viholliset, joita kohtaamme seikkailun aikana. Siksi on harmillista, että näköpuolella on niin vähän vaihtelua. Päädyt tunnistamaan hyvin nopeasti tekoälyn kaavat, jotka jättävät toivomisen varaa. Joskus ympäristö on suurempi este kuin viholliset itse.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Flynn: Crimsonin Poika on raikas, nautinnollinen, hyvin toteutettu ja vaatimaton seikkailu, rehellinen peli joka suhteessa, joka toivottavasti auttaa studioa tekemään joko suuremman ja kunnianhimoisemman jatko-osan tai kokeilemaan muita genrejä. Siinä ei ole valittamista, vaikka täydellisyyttä ei ole saavutettu. Päättäminen hymyillen kasvoillasi on merkki siitä, että olet tehnyt loistavaa työtä.